Maalari maalasi taloa...

Yksi mieleenpainuvimmista tietoiskuista 1970-luvulla käsitteli lasten toiveammatteja. Lapset kertoivat, mitä heistä tulee isona. Lakaisukoneenkuljettaja oli ehdoton suosikkini. Muita toiveammatteja olivat mm. lääkärinhoitaja, "kraktorimies" ja opettaja.

 

Musta Pekka -korteissa esiintyi mm. vaatturi Verka, leipuri Limppu, maanviljelijä Peltomies ja kalastaja Lohi. Lorussa ”maalari maalasi taloa sinistä ja punaista”, ”keittäjälle tuttua on kattila ja pata". Toisen asteen perustutkintoja nämäkin tänä päivänä.

 

Joka ikinen päivä kohtaamme ihmisiä, jotka ovat suorittaneet toisen asteen ammatillisen perustutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon. Synnytysosastolla kätilö huolehtii vanhempien ja vastasyntyneen hyvinvoinnista. Päiväkodissa lähihoitaja toimii lastentarhanopettajan työparina, siistijä huolehtii työpaikkojen siisteydestä ja puhtaudesta, bussinkuljettaja matkanteosta, kiinteistönhoitaja pihan turvallisuudesta, merkonomi siitä, että kaupassa on tavaraa hyllyissä jne. 

 

Pidämme näiden ihmisten osaamista itsestäänselvyytenä. Aikuisiksi tulleet lapset ovat toteuttaneet haaveitaan. Mutta ammattitaito ei ole syntynyt eikä synny ilman hyvää opetusta ja ohjausta.

 

Ammatillinen koulutus uudistuu vuoden 2018 alusta. Mitä se tarkoittaa käytännössä, on vielä auki. Yhteistyö työelämän kanssa vahvistuu, ja tavoitteena on koulutussopimuksen kautta lisätä työpaikoilla tapahtuvaa oppimista. Opiskelu muuttuu entistä opiskelijalähtöisemmäksi ja yksilöllisemmäksi. Tämä asettaa haasteita oppilaitoksille ja niiden toimintatavoille. Yt-menettelyt ja irtisanomiset ovat jo arkea. Nyt pelkona on myös se, että ammatillisten opettajien työ ”valuu” ohjaajille, kuten olemme mm. Hyrian tapauksessa nähneet.

 

Muutos on aina myös mahdollisuus. Uudistuminen ei kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä, eikä muutosta tarvitse tehdä siten, että ”lapsi heitetään pesuveden mukana”. Tehdään muutos pikkuhiljaa, makustellen, miten kannattaa toimia. Työelämä tarvitaan vahvasti mukaan, jotta myös se voi sitoutua reformiin. 

 

Muutoksessa tarvitsemme toistemme tukea. Mutta muutoksessa on hyvä välillä pysähtyä tarkastelemaan, mitä on saatu aikaiseksi. 

 

Nalle Puhia lainaten:

"Nasu, sinä olet mainio kuljeskelukumppani. Tiedät, milloin pysähtyä ja milloin jatkaa matkaa. Se on tärkeä taito, kun kuljeskellaan."

"Niin minustakin", Nasu vastasi. "Kun pysähtyy, huomaa jotain sellaista, mitä ei huomaisi, jos ei pysähtyisi."

 

Antoisaa lukuvuotta ja voimia muutokseen – tehdään siitä yhdessä paras mahdollinen.

 

Marjut Polviander

OAJ V-S , ammatillinen jaosto, puheenjohtaja