Alyn hallitus tapasi Eeva-Johanna Elorannan

                       

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta oli alueyhdistyksen hallituksen vieraana 20.1.2020. Keskustelunaiheina oli mm. inkluusio ja sen toteuttaminen niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin toisella asteellakin.

 

Hallituksen jaostojen puheenjohtajat Sameli Valkama, Johanna Mannström, Mika Hakala ja Harri Laukkanen toivat keskustelussa esille jaostojen terveiset : työhyvinvoinnin tärkeyden, opettajien jaksamisen nyt ja tulevaisuudessa, varhaiskasvatuksen tarvitsevan imua koulutukseen ja työssä pysymiseen paremman palkan ja opettajuutta korostavan OVTES:sin myötä, inkluusion haasteellisuuden sekä ammattikorkeakoulun ajankohtaisia asioita.

 

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta esitteli lyhyesti lukutaidon edistämisen hankkeen, PIAAC 2012 tutkimuksen tuloksia ja Tiekartta 2030-luvun Suomeen osaamispolun tavoitteita.